Sananen hääperinteestä

Taas.

En yhtään ihmettele, että häistä tulee helposti suorittamista, jos instituution asemassa olevan naimiisiin.infon lempeä ohjeistus on tätä luokkaa:

Onko polttarit pakko järjestää?

Ei ole. Vaikka tapa on vanha ja yleinen, ei missään ole määrätty polttareita pakollisiksi. Jos sopivaa aikaa ei kertakaikkiaan löydy, ystäviä ei ole, heistä ei ole juhlijoiksi tai juhlakalu todellakin inhoaa aivan kaikkia juhlia tai yhdessäoloa, voi polttarit aivan huoletta jättää järjestämättä. Toisaalta näin hukataan ainutlaatuinen hetki mukavaan yhteiseen ja rentouttavaan yhdessäoloon.

Johtopäätös: Olen kalenterini täyteen survonut, pohjattoman yksinäinen ja yhtä aikaa masentavien juhlimiskyvyttömien tosikkoihmisten ympäröimä epäsosiaalinen luuseri, joka suhtautuu nuivasti elämään ja rakastaa villasukanharmaata arkea ynnä erakkoelämää. Tai sitten tuossa yllä yritetään taas viehättävästi rivien välissä syyllistämällä survoa aivan kaikkia naimisiinmenijöitä täysin yhteneväiseen muottiin.

Pitäkää tunkkinne, perkeleet.

Minä en halunnut polttareita. Siihen on monta syytä, joista Rosa Meriläinen on luetellut aika monta hyvää Hesarin taannoisessa kolumnissaan Sekapolttarit. Jotenkin samaistun enemmän Rosaan kuin edellisessä kappaleessa kuvattuun naimisiin.infon sosiaaliseen hylkiöön. Ystävät ja toveritkaan eivät ole elämälle kielteisiä. Mutta silti: ei polttareita, kiitos.

Sulhasella oli omansa lauantaina. Minusta oli hauskaa olla mukana juonimassa niitä, minusta tuntui hyvälle että hänen tärkeät ihmisensä näkivät järjestelyissä paljon vaivaa ja että niin moni halusi tulla pitkienkin matkojen ja lastenhoitovuorojen takaa mukaan. Minusta oli huojentavaa, että hän selvisi hengissä siitä kun hänet paiskattiin alas Puurtilan sillalta. Minusta on osittain koomista, osittain surkeaa, että hän ei tällä hetkellä pääse kävelemään syöksyiltyään reisilihaksensa pois pelistä värikuulasodassa. Ja minusta oli edellä mainittujen aktiviteettien aikana kivaa käydä hänen sisarensa kanssa ratsastamassa islanninhevosilla alkusyksyisessä metsässä.

Mutta parasta polttareissa oli se, että kokemus kasvatti perheensisäistä yhteisymmärrystä. Avasi silmät näkemään, että me pelaamme samaan maaliin. Muistutti siitä, miksi tässä ollaan. Sillä minä olen aivan samaa mieltä sulhasen kanssa, joka oli saunan lauteilla vastannut "miksi menet Laurakaisan kanssa naimisiin" -kysymykseen näin:

"Koska minä rakastan sitä kovasti. Ja se on minun paras kaveri."

---------

Tänään soi Pingvinilaulu. Tvit-tvit-tvit, tvit-tvit-tvit, lal-lal-lal-lal-
lal-lal-laa.